Koko maailmaa riepotellut koronapandemia ja siitä seuranneet taloudelliset haasteet ovat pakottaneet lukuisia suomalaisia yrityksiä poikkeuksellisiin toimiin. Monissa yrityksissä on järjestetty YT-neuvottelut. Yritykset ovat joutuneet tahtomattaan tilanteeseen, jossa pitkiä työuria tehneitä ammattilaisia on jouduttu irtisanomaan.
Yli 120 vuoden kokemuksella toimiva Heinon Tukku on tuhansien suomalaisten yritysten ruokatarvikkeiden ja juomien, päivittäistavaroiden sekä toimistotarvikkeiden hankintapaikka. Perheyhtiö Heinon Tukku joutui HoReCa-alan muutosten vuoksi käymään YT-neuvottelut henkilöstön kanssa.
– Viime vuosien toimintaympäristömuutosten sekä asiakaspalvelun muuttuneiden tarpeiden johdosta jouduimme käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut vastataksemme uudenlaisella palvelurakenteella paremmin ympäristön kasvaneisiin vaateisiin, Heinon Tukun toimitusjohtaja Petri Heino kertoo.
– Samaan aikaan konsernin liiketoimintojen merkittävä lasku vuoden 2020 keväällä alkaneen Covid19-pandemian johdosta ja arvio sen pitkäkestoisesta vaikutuksesta vahvisti osaltaan yhteistyöneuvottelujen tarvetta, Heino jatkaa.
Irtisanominen koettelee irtisanottavaa
Irtisanominen on aina stressaava shokkitilanne, jossa taloudellinen turva on koetuksella ja irtisanotun omanarvontuntoa koetellaan. Jopa yksilön elämäntarkoitus voi olla kyseenalaistettu, ja irtisanottu tarvitsee tukea käsitelläkseen irtisanomisensa syitä ja päästäkseen tilanteesta eteenpäin.
– Toisille kriisi taas voi olla tilaisuus aloittaa tyhjältä pöydältä. Aloittaa ehkä jotain mistä on haaveillut mutta ei ole rohjennut. Irtisanominen voi olla myös mahdollisuus vaihtaa ihan uudelle alalle esimerkiksi koulutuksen kautta, Amiko Työkykypalvelujen toimialajohtaja Olli Pitkänen sanoo.
Muutosturvavalmennuksessa irtisanotuille annetaan tilaa käsitellä tapahtunutta.
– Tarjoamme valmennettavalle organisoituja jaksoja, joissa on aikaa pysähtyä ihan vain ajattelemaan.

Vastuu kaikista työntekijöistä myös irtisanomistilanteessa
Heinon Tukku teki poikkeuksellisen ja vastuullisen päätöksen, siitä että yritys tarjosi muutosturvapalvelua kaikille irtisanotuille henkilöille riippumatta siitä, täyttyikö työntekijöillä lain edellyttämä viiden vuoden työskentelyaika. Näin kaikki irtisanotut olivat samalla viivalla ja saivat vastaanottaa samat palvelut.
Muutosturvapalvelu – Valmennuksen sisältö
Amikon Työkykypalvelujen muutosturvapalvelun tavoitteena on uravisiointi, muutosprosessin käynnistäminen ja työllistyminen tai sitten kouluttautuminen uudelle alalle. Valmentajamme tuntevat työmarkkinoiden valtakunnallisen tilanteen ja tarjoamamme rekrytointitoiminnan kautta työtehtävien vaatimukset. Valmentajan kanssa käydään läpi myös mahdollisten opintojen tuet sekä työttömyys- ja sosiaalietuudet.
Valmennuksen sisältö muodostuu jokaisen irtisanotun henkilökohtaisen tilanteen mukaisesti.
– Valmennettavalle kerrotaan laajasti, miten voimme tukea työllistymistä, uutta uravalintaa tai järjestää hetken ihan vain ajattelulle oman tilanteen prosessoimiseksi, Pitkänen kuvailee.
Muutosturvaan kuuluva valmennus on tulevaisuuteen orientoitumista ja tavoitteiden asettamista.
Valmennus sisältää oman toimintatyylin ja osaamisen tunnistamista, jossa yhtenä välineenä käytämme Thomas Internationalin analyysipalveluita ja psykometrisia testauspalveluita.
– Perinteinen rekrytoinnin työkalu Henkilökohtaisen Profiilin Analyysi (Thomas HPA) kääntyy valmennuksessa auttamaan irtisanottuja. Se tuottaa analysoitavalle itselleen tietoa, mikä perinteisesti on vain rekrytoijan tai rekrytoivan esimiehen käytössä. Työnhakija saa käyttöönsä oman toimintatyylinsä ja vahvuuksiensa lisäksi myös suoraa tietoa siitä mitä hyötyä hänestä on rekrytoivalle organisaatiolle.
Valmennuksessa hyödynnetään myös yrityksemme laaja-alaista työmarkkinaosaamista. Valmentajillamme on valmiudet ohjata yritystoiminnan käynnistämisessä.
– Sparraamme liiketoimintasuunnitelman laatimisessa, rahoituksen haussa ja kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa, Pitkänen kuvailee.
Mitä muutosturvavalmennuksessa tapahtui?
Yleisen infotilaisuuden jälkeen aloitettiin valmennukseen osallistuvien henkilökohtaisilla haastatteluilla. Valmennuksen osallistujat saivat asettaa tavoitteensa itselleen sopiviksi. Yhtä henkilöä lukuun ottamatta osallistujat tekivät Henkilökohtaisen Profiilin Analyysin.
Analyysin tulokset kertovat
- henkilön vahvuuksista,
- motivaatiotekijöistä,
- oma-aloitteisuudesta,
- kommunikointityylistä,
- kehittymismahdollisuuksista
- käyttäytymisestä painetilanteessa.
Palautekeskustelu on tärkeä osa analyysia. Analyysin palautekeskustelussa palautteen antaja ja valmennettavat kävivät keskustelua analysoitavan luontaisimmasta toimintatyylistä työelämässä.
– Lisäksi valmennettavien kanssa sparrattiin henkilökohtaista työnhaun strategiaa ja työvälineitä eli esimerkiksi työhakemuksia, CV:tä ja LinkedIn-profiilia. Valmennettavat tahtoivat myös tietoa yrityksen perustamisesta ja heidän kanssaan käytiin läpi liiketoimintasuunnitelman laatimista ja rahoitusta.
Kevytyrittäjyydestä voi lukea lisä esimerkiksi Amikon blogista: Vuokratyö verrattuna kevytyrittäjyyteen -blogikirjoituksesta.
Muutosturvavalmennus auttoi työllistymään
Kolme muutosturvalmennukseen osallistunutta työllistyi jo aktiivisen valmennusjakson aikana. Osa Heinon Tukun valmennettavista opiskelee jo uutta alaa ja heidän kanssaan pohdittiin urapolkua opintojen jälkeen.
–Yritystoiminnasta kiinnostuneet valmennettavat ovat työstäneet yritysideoitaan eteenpäin. He ovat laatineet liiketoimintasuunnitelmia sekä kannattavuuslaskelmia ja etenevät nyt yritystoimintaa kohti rahoitusneuvotteluissa.
Heinon Tukun entisten työntekijöiden muutosturvavalmennuksessa yleisin etenemismalli oli, että valmennettavan kanssa ensin kartoitettiin ydinosaaminen, sitten ydinosaaminen sanoitettiin ja vasta näiden vaiheiden jälkeen aloitettiin hakuprosessi valmennettavan valitsemaan työpaikkaan.
– Haettuun työpaikkaan tutustuttiin huolella, laadittiin soveltuva työhakemus ja hakuprosessin jälkeen valmennettavia päästiin sparraamaan työhaastatteluun liittyvissä asioissa. Valmentaja jatkaa nyt muutosturvavalmennukseen osallistuneiden seurantaa ja tukemista.
Skeptisyys muutosturvavalmennusta kohtaan vaihtui kiitollisuudeksi
Valmennettavien palautteen mukaan Amiko Työkykypalvelujen muutosturvavalmennus koettiin ammattitaitoiseksi, monipuoliseksi ja joustavaksi. Valmennettavien henkilökohtaiset tarpeet otettiin huomioon ja he saivat yksilöllistä palvelua.
– Seuranta-ajan tuesta oltiin kiitollisia. Valmennettavat myös kertoivat, että he suhtautuivat aluksi muutosturvavalmennuksen skeptisesti, mutta ulkopuolisen valmentajan antama näkemys ja haastavat kysymykset auttoivat heitä asettamaan konkreettisia työnhaun tavoitteita, Pitkänen kertoo.
Valtakunnallisena valmennusorganisaationa monipuolinen valmennuspalvelutarjontamme soveltuu erilaisessa työmarkkinatilanteessa oleville yksilöasiakkaille sekä yritysasiakkaille.
– Räätälöimme palvelut vastaamaan yrityksen tarpeita. Valmennusta voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmävalmennuksena.
Yksilövalmennuksessa työntekijöillä on mahdollisuus valita tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti palvelukokonaisuudesta itselleen sopivia sisältöjä Amikon muodostamista eri palvelumoduulikokonaisuuksista.
– Kun prosessi käynnistyy, valmentaja auttaa valmennettavaa löytämään ja tuomaan esiin omat vahvuutensa, voimavaransa ja luomaan uuden suunnan kohti uutta työelämänsä tavoitetta.
– Muutosturvavalmennuksen prosessi Amiko Työkykypalvelujen kanssa oli yrityksen näkökulmasta helppo ja sujuva. Yhdessä Amiko Työkykypalvelujen kanssa kävimme läpi irtisanottujen taustaa. Henkilöiden erilaisten taustojen takia päädyimme tarjoamaan irtisanotuille yksilöllistä valmennusta, kertoo Heinon Tukun henkilöstöpäällikkö Sini Nousiainen.
Muutosturvalaki turvaa työntekijälle oikeuden saada tukea työuralla jatkamiseen
Muutosturvalaki antaa irtisanotuille oikeuden työnantajan kustantamaan koulutukseen tai valmennukseen. Sen avulla irtisanottu työntekijä voi parantaa uudelleentyöllistymismahdollisuuksiaan työnhakutilanteessa. Muutosturvalaki koskee yrityksiä, joissa on yli 30 työntekijää ja yritys joutuu irtisanomaan työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä.
Muutosturvapalvelut koskevat yrityksessä vähintään viisi vuotta työskennelleitä työntekijöitä. Vastuullinen työnantaja voi tarjota muutosturvapalvelua myös yrityksessä vähemmän aikaa työskenneille.
Amiko Työkykypalvelut
- toimii 11 paikkakunnalta koko maan laajuisesti
- tuottaa uravalmennuspalvelua ja työnhaun tehotreeniä
- on työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiden kuntoutuskumppani
- toimii yritysten tukena YT-tilanteissa sekä eläkeriskien hallinnassa.
Amiko-konserni
Kotimaisen Amikon vahvuuksia on poikkeuksellisen laaja palveluvalikoima. Vuokratyöntekijöiden lisäksi Amikolta saa kattavat rekrytointipalvelut, soveltuvuus- ja henkilöstöarvioinnit, työkykypalvelut, ohjelmistopalvelut, meriliikenteen miehityspalvelut sekä palkanlaskenta- ja tilitoimistopalvelut.
- Vuonna 2014 perustettu Amiko-konserni toimii valtakunnallisesti ja on yksi nopeimmin kasvavista yrityksistä toimialallaan.
- Amiko toimii kymmenellä paikkakunnalla.
- Koronapandemiasta huolimatta Amiko on kasvanut vuonna 2020 noin 10 prosenttia.
- Vuonna 2021 Amiko on 18. suurin järjestäytynyt henkilöstöpalveluyritys.
- Amiko Groupiin kuuluva Amiko Analysis on osa Thomas Internationalia.